Kartografia on oma tieteenala. Tiivistettynä se tarkoittaa oppia karttojen käytöstä ja valmistuksesta. Alan peruskirjallisuus lienee harvoille tuttua.

Kuinka moni tietää, että kartan lukeminen ja tulkinta ovat eri asioita?  Asiantuntija tulkitsee kartan teemaa omaan tutkimukseen ja tietämykseen perustuen, eikä tulkitse karttaa sellaisenaan, kuten yksittäinen lukija tai käyttäjä.

Kartta viestintävälineenä sisältää useita sudenkuoppia

Kartografisen viestintäketjun perusajatuksen mukaisesti kartan tekijän viesti välittyy käyttäjälle alkuperäisessä muodossa.

Toisaalta tutkimusten mukaan kolmiulotteista maailmaa ei voi esittää kartalla täysin oikein milloinkaan. Tutkimusten mukaan karttoihin on helppo uskoa, mutta ne eivät voi olla koskaan täysin totta. Onko selvää kaikille kartan tekijöille tai niiden käyttäjille? Tuskinpa.

Alueellisesta aineistosta kartografian teoriaan tutustamaton osaa toki tehdä kartan jopa liian helposti. Mutta välittyykö oikea viesti? Onko tekijä todella vakuuttunut, ettei kartta johdata lukijaa väärälle ladulle?

Liki säännöllisesti kartoista puuttuu esimerkiksi tieto havaintojen lukumääristä, luokittelun perusteista, tai siitä soveltuuko esitystapa valitulle aluetasolle.

Väripsykologian keinoin viesti saadaan kohdistumaan juuri siihen alueelliseen informaatioon, mitä tekijä tavoittelee. Tummuus nimittäin koukuttaa vaaleutta enemmän tulkinnassa!

Kenties ongelmallisinta on luokittelu. Jokainen karttoja tehnyt tietää, että luokittelua hienosäätämällä tai karkeammilla muutoksilla alueellinen informaatio voidaan saada tekijän haluamaksi. Tämän vuoksi kartografisissa esityksissä tulisi esittää myös luokittelun perusteet.

Kartta voi altistaa virhetulkinnoille

Kartan tekijä, siis tietoisesti, toivottavasti ei tietämättään, ohjaa aina lukijan huomaamaan juuri sen tulkinnan, mitä tavoittelee. Pystyvätkö päätöksentekijät esimerkkinä käyttäjäryhmistä tunnistamaan ne harhat, joita karttoihin alueellisen tiedon esittäjinä voi liittyä? Tuskin.

Kartografiseen vastuullisuuteen kuuluu esittää alueellinen informaatio siten, että alkuperäinen viesti toteutuu. Useimmin tekijää mietityttänee esimerkiksi ajankohdan tai ajankohtien valinnat. Onko järkevää esittää esimerkiksi yhden vuoden tietoa, jos käytettävissä on useamman vuoden kattava tieto? Näin yleensä on. Mitä lyhyempi ajanjakso, sitä enemmän tulokset vaihtelevat. Ja saavat enemmän tilaa mediassa.

Uudet teknologiat tehostavat karttojen tuotantoa, mutta kärsiikö tulkinta

Alueellinen informaatio lisääntyy jatkuvasti eri medioissa. Teknologia mahdollistaa samasta aineistosta useiden erilaisten karttojen esittäminen. Mikä valittaisiin julkaistavaksi? Kansainväliset julkaisut hyväksyvät pääsääntöisesti yhden kartan esittämisen.

Algoritmien käyttö tulevaisuudessa kasvaa. Ne tarjoavat jatkossa millisekunneissa tuhansien alueellisten analyysien tekemisen. Niitä ei kukaan ennätä tulkita. Voivatko ne edes olla totta?

Ja mikä on lopulta niiden tarkoitus. Teknologisen osaamisen esittäminen, ilman syvällistä alueellisten ilmiöiden taustan tunnistamista mietityttää kovasti.

Tieteellisyys lisää karttojen luotettavuutta

Kertovatko kartat siis totuuden? Mielestäni ne, jotka on julkaistu kansainvälisissä vertaisarvioiduissa julkaisuissa, ovat ainoita täysin uskottavia. Niihin liittyy tieteellinen taustatyö, esimerkiksi tilastolliset riippuvuudet ja analyysit sekä syvällinen tutkijajoukon pohdinta tuloksista ja niiden esittämisestä.

Kartat tieteellisesti julkaistuina eivät ole yhden muuttujan alueellisen jakauman lähes naiivia esittämistä. Niistä löytyy taustoitus ja tulkinta.

Uskoakko siis some-karttoihin?

Täyttävätkö esimerkiksi twttter-kartat tieteen edellytykset? Onko niiden tarkoitus vaikuttaa vain pikaisesti päätöksentekijöihin? Löytyykö niitä edes jatkossa? Pitäisikö siis uskoa niihin?

Ei tietenkään, jos ajatellaan tieteellisyyttä.  Luotettavan tekijän voi tunnistaa vaikkapa tarkastamalla löytyykö tekijöiltä kartografian osaamista kansainvälisissä vertaisarvioiduissa julkaisuissa.

On vaarallista, jos sote-vaikuttamista syntyy some-kartoilla. Toivottavasti ei. Julkaisuihin perustuvan tieteen näkökulmasta kertakäyttökartografia on todella turhauttavaa.

 

Kirjoittaja on Oulun yliopiston maantieteen tutkimusyksikön geoinformatiikan professori emeritus, joka opetti kartografian teoriaa neljännesvuosisadan ajan 1990-luvun alusta lähtien.