Useat indikaattorit osoittavat, että alueelliset erot terveyspalvelujen kysynnässä ja tarjonnassa ovat Suomessa suuria. Valtakunnallisesti yhdenmukaiset terveyspalvelut eivät voi olla tavoitteena, sillä harvaan asutun maaseudun vanhempi, heikommin koulutettu ja sairastavampi väestö tarvitsee erilaisia palveluita kuin kaupungeissa ja niiden lähialueilla asuva väestö. Tuore kuntatasolle porautuva tutkimus osoittaa alueellista eriytymistä kuvaavien indikaattorien kärjistyvän edelleen.

 

Ikäryhmien osuus väestöstä Suomen kunnissa. Ikärakenteen muutosta kunnissa vuosina 1996-2017 kuvaava animaatio aukeaa kuvaa napsauttamalla.
Ikäryhmien osuus väestöstä Suomen kunnissa. Ikärakenteen muutosta kunnissa vuosina 1996-2017 kuvaava animaatio aukeaa kuvaa napsauttamalla.

Kehitys eriytyy yhä taajamissa ja maaseudulla

Suomen sosiaalinen tila -tutkimussarjan tuoreessa julkaisussa selviää, että kielteinen kehitys terveyspalvelujen kysyntään vaikuttavissa tekijöissä on sitä yleisempää, mitä maaseutumaisemmasta alueesta on kyse. Nuorten muuttoliike kohdistuu opiskelun perässä kaupunkeihin, mutta työikäisten paluumuutto jää huomattavan vähäiseksi.

”Maaseutumaisten kuntien huoltosuhde heikkenee ja alueiden väliset erot koulutustasossa korostuvat. Tällöin tarve sote-palveluille erilaistuu edelleen. Vaikka suuri osa eroista oli tiedossa jo aiemmin, on yllättävää, että eriytymiskehitys on jatkunut koko tarkastellun ajan”, toteaa tutkimuksen laskelmista vastannut Markku Satokangas.

Muuttoliike ei näyttäisi koskettavan huonokuntoista väestöä. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työikäisten ja eläkeikäisten keskuudessa eläkkeensaajien hoitotukea saaneiden osuudet olivat maaseutumaisissa kunnassa pääosin suurempia kuin kaupunkimaisissa kunnissa. Peilattaessa tätä sairastavuusindeksin (THL 2019) paljastamiin alueellisiin eroihin, on palvelun tarve suhteellisesti suuri maaseutumaisissa kunnissa.

Haasteet ovat kahtalaisia.

”Yhtäällä ovat itse palvelujärjestelmään liittyvät haasteet, joita ilmentävät vaihtelu palvelujen saavutettavuudessa, suuret etäisyydet terveyskeskuksiin maaseudulla ja palvelutarpeen aluevaihtelu. Toisaalla ovat alueellisesta kehityksestä aiheutuvat haasteet, joiden seurauksena maaseudun huoltosuhde heikkenee ja alueellinen eriytyminen kasvaa”, jatkaa tutkimusryhmää edustava Satokangas.

Terveyspalvelujen yhdenvertaisuus on kirjattu perustuslakiin

Terveyspalvelujen yhdenvertaisuus on perustuslakiin kirjattu perusoikeus ja näin ollen myös lähtökohta sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistukselle. Tämä kuitenkin edellyttää aluekehityksen huomioimista. Laajoista ja avoimista aineistoista huolimatta väestörakenteen ajallista muutosta ei ole kuntatasolla hiljattain kuvattu.

Tutkimuksessa selvitettiin terveyspalvelujen kysyntään ja tarjontaan vaikuttavien tekijöiden kehitystä viime vuosikymmenten aikana. Oli kyse sitten koulutuksesta, sairastavuudesta tai maahanmuutosta, kaupunkien ja maaseudun kehitys eroaa selvästi toisistaan.

”Kaupungistumisen suuntaa ei ole todennäköisesti tarkoituksenmukaista pyrkiä kääntämään, mutta palvelujärjestelmää suunniteltaessa on kyettävä huomioimaan näiden indikaattorien kehitys myös tulevaisuudessa”, arvioi Satokangas.

Tutkimuksen kuvaamat haasteet koskettavat koko yhteiskuntaa, eivätkä ole yksinomaan terveyssektorin ratkaistavissa. Palvelujen kysynnän alueellisten erojen kaventaminen vaatii myös alue-, työ- ja koulutuspoliittisia toimia.

Lisätiedot:

Tutkimus on osa THL:n Suomen sosiaalinen tila -tutkimussarjaa.

Lue lisää Suomen sosiaalinen tila -tutkimussarjan Terveyspalvelujen oikeudenmukaisuus edellyttää paikkatietoista politiikkaa –julkaisusta >

Lisätietoja THL:n 2019 sairastavuusindeksistä >