IMPRO-hankkeen tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin diabetespotilaiden hoitokontakteja ja hoitoa vuosina 2014–2018 Siun soten alueella. Samalla tarkasteltiin vuonna 2017 toteutetun terveydenhuollon palveluintegraation vaikutusta diabetespotilaiden hoitokontakteihin ja hoitoon.

Seurantajakson aikana diabetespotilaiden vastaanottokäyntien ja puheluiden määrät terveydenhuoltoon olivat suurimmillaan vuonna 2017 ja pienimmillään integraation jälkeisenä vuonna 2018. Kahden viimeisen vuoden aikana yhteydenotot laskivat keskimäärin 3,25 vuosittaisesta hoitokontaktista 2,88 hoitokontaktiin potilasta kohden.

Lasku selittyi lähinnä perusterveydenhuollon hoitajakäyntien vähenemisellä. Erikoissairaanhoidon hoitajakäyntien määrä puolestaan kasvoi hieman. Seurantajaksolla HBA1c -mittausten  kokonaismäärä oli puolestaan korkeimmillaan vuonna 2015 ja alhaisimmillaan vuonna 2018. Mittaukset vähenivät hyvässä hoitotasapainossa olevilla ja vastaavasti lisääntyivät potilailla, joilla hoitotasapaino oli huono.

Palveluiden yhteensovittamisella pyritään vastaamaan paljon palveluja käyttävien asiakkaiden, mukaan lukien pitkäaikaissairaiden palvelutarpeisiin.

”Havaittuja muutoksia diabetespotilaiden hoitokontakteissa ja hoidossa Siun soten alueella voi selittää palveluiden yhdenmukaistuminen ja hoidon parempi kohdentuminen”, kertoo erikoistutkija Katja Wikström THL:stä.

Tutkimuksessa integraation jälkeinen seuranta-aika oli kuitenkin lyhyt.

”Lisätutkimusta palveluintegraation vaikutuksista diabetespotilaiden hoitoon tarvitaan lisää”, hän toteaa.

Lisätietoja:

The effect of the integration of health services on health care usage among patients with type 2 diabetes in North Karelia, Finland (PubMed.gov)

Katja Wikström
erikoistutkija
THL
puh. 029 524 8181
etunimi.sukunimi@thl.fi