Rekisteritiedosta vaikuttavuutta päihdepalvelujärjestelmän kehittämiseen

Suomesta on puuttunut tutkimukseen perustuva kokonaiskuva palvelujärjestelmän kyvystä tunnistaa ja hoitaa alkoholiongelmia.IMPRO:n tutkija Elina Rautiaisen väitöstutkimus osoitti, että sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisten potilas- ja asiakasrekisterien avulla on mahdollista tutkia alkoholiongelmiin liittyvää palvelunkäyttöä, hoitotuloksia ja alueellisten palveluiden vaikuttavuutta.
Yhdistämällä rekisteritietoon tietoa hoidon kustannuksista voidaan saavuttaa parempi ymmärrys palveluiden vaikuttavuudesta ja hoidon kustannuksiin vaikuttavista tekijöistä.
Tulosten mukaan rekistereistä tunnistetut alkoholinkäyttöhäiriöt olivat usein pitkälle edenneitä. Päihdehoidon ulkopuolelle jääminen kasvatti kuoleman riskin lisäksi myös hoidon kokonaiskustannuksia. Eniten kustannuksia kasvattavaksi tekijäksi tunnistettiin runsas oheissairastavuus. Vastaavasti mielenterveys- ja päihdepalveluiden käyttö oli yhteydessä parempiin hoitotuloksiin.
”Hoidon laadun turvaamiseksi ja kustannusten kasvun hillitsemiseksi päihdeongelmat pitäisi tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja pääsy päihdepalveluihin tulisi varmistaa. Tämä edellyttää yksilöllisiin tarpeisiin sovitettuja hoitoon pääsyn väyliä”, Rautiainen sanoo.

Voit seurata väitöstilaisuutta verkossa

Terveystieteiden maisteri Elina Rautiaisen väitöskirja ”Health service use, care costs, and associated care outcomes of patients with alcohol use disorder in North Karelia, Finland: A register-based study”  tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii Professori Sami Pirkola Tampereen yliopistosta ja kustoksena Professori Tiina Laatikainen Itä-Suomen yliopistosta. Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa 5.2.2021 klo 12 alkaen.
Väitöstilaisuus verkossa
Lisätietoja Itä-Suomen yliopiston tiedotteesta