Vaikka enemmistö tyypin 2 diabetekseen sairastuvista on keski-ikäisiä, yhä useampi on alle 20-vuotias

Tyypin 2 diabetesta sairastavien määrä on kasvanut Suomessa tasaisesti 2000-luvulla. THL:n tuoreen selvityksen mukaan vuosina 2000–2017 tyypin 2 diabetestapauksia on todettu vuosittain keskimäärin runsaat 20 000. Tautiin sairastuneiden määrä on ajanjaksolla
2,5-kertaistunut.
nainen pyöräilee
Enemmistö kakkostyypin diabetekseen sairastuneista on keski-ikäisiä. Alle 20-vuotiaiden määrä sairastuneista on pieni, mutta kasvanut. Vuonna 2000 tyypin 2 diabetekseen sairastui 43 alle
20-vuotiasta. Vuonna 2017 vastaava lukema oli 98.
”Muutos on varoitussignaali siitä, että nuorten elintavoissa tapahtuneet muutokset, kuten ruutuajan lisääntyminen, liikunnan vähentyminen ja ruokailutottumukset, ovat yhteydessä painon nousuun ja sitä kautta tyypin 2 diabeteksen puhkeamiseen”, sanoo THL:n tilastotutkija Martti Arffman.
Tutkimus on saanut rahoitusta IMPRO-projektilta sekä Diabetesliitolta.

Suurta alueellista vaihtelua

Myös tyypin 1 diabetesta sairastavien määrä on kasvanut tasaisesti vuosina 2000–2017. Tapauksia on todettu vuosittain 1500–2100.
Diabetesta sairastavilla on yhä enemmän munuaiskomplikaatioita. Sen sijaan sydän- ja aivovaltimokomplikaatioiden määrä on vähentynyt.
Diabetekseen ja sen lisäsairauksiin liittyy merkittävää ajallista ja alueellista vaihtelua.
”Alueellinen vaihtelu on merkittävää, ja se on myös muuttunut ajallisesti. Tähän vaikuttavat elintavat ja ikärakenteen muutokset eri alueilla sekä resurssit, jotka terveydenhuollolla on laittaa taudin ennaltaehkäisyyn ja hoitoon”, Arffman toteaa.
Diabeteksen ja sen lisäsairauksien ilmaantuvuutta ja esiintyvyyttä koko maassa ja sairaanhoitopiireissä vuosina 2000–2017 selvitettiin FinDM-hankkeen aineiston avulla. Hankkeessa tutkitaan diabeteksen ja sen lisäsairauksien ilmaantuvuutta, esiintyvyyttä, hoitoa ja kustannuksia.
”Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää diabeteksen ja sen lisäsairauksien ennaltaehkäisyssä sekä hoidon suunnittelussa ja kehittämisessä eri alueilla”, Arffman sanoo.
Tutkimuksesta tiiviisti -julkaisu: Tyypin 1 ja 2 diabeteksen ja niiden lisäsairauksien ilmaantuvuus ja esiintyvyys Suomessa vuosian 2000-2017

Lisätiedot:

Martti Arffman
tilastotutkija
THL
puh. 029 524 7274
etunimi.sukunimi@thl.fi